Kun koko kylä kasvatti lapsia

Oli aika jolloin perheet asuivat lähellä toisiaan, tukiverkosto oli lähellä. Isovanhemmat hoitivat lapsenlapsiaan ja opit siirtyivät sukupolvelta toiselle. Se oli aikaa, jolloin koko kylä kasvatti lapsia.

Se oli silloin.

Nykyään yhä useammat nuoret muuttavat toiselle paikkakunnalle. Taakse jäävät tukiverkostot ja edessä on uuden löytäminen. Aina se ei ole niin helppoa. Miten moni nuori perhe tuskaileekaan jaksamisensa kanssa ja samaan aikaan moni vanhus suree yksinäisyyttään. Emmekö me voisi edesauttaa heitä löytämään toinen toisensa? Usealla paikkakunnalla on jo varamummo ja -pappa toimintaa, mutta mielestäni sitä voisi vielä hurjasti laajentaa. Jos saamme yhdistettyä nuoret perheet ja yksinäiset vanhukset, saamme yhteisön, joka pitää huolen toinen toisistaan. Ja kaikki voittavat.

Meillä on hienoja nuoria, opastetaan heitä oikealle tielle, yhdessä

Jos saamme yhdistettyä nuoret perheet ja yksinäiset vanhukset, saamme yhteisön, joka pitää huolta toinen toisistaan. Ja kaikki voittavat.

Hieman huolestuneena katson myös lastemme kasvamista. Me vanhemmat kovin helposti sysäämme koululle velvollisuuden opettaa lapsillemme tapoja ja käyttäytymismalleja, mutta eikö se kuitenkin ole meidän tehtävämme? Toisen kunnioittaminen ja huomioon ottaminen. Toisesta välittäminen ja kuuntelun taito. Kauniit tavat murenevat romukoppaan. 

Opetetaan lapsillemme kultainen sääntö, tee toisille niinkuin toivoisit heidän tekevän sinulle. Ja näytetään me vanhempina esimerkkiä.