Minä olen hieno ja arvokas ihminen

Ei, tämä ei ole itsekehu. Tämä on lause joka meidän jokaisen tulisi sanoa itsellemme ihan joka päivä. Jokainen meistä on hieno ja arvokas.

Työssäni personal trainerina asetan asiakkaani peilin eteen ja kysyn mitä he näkevät. Valitettavan usein ensimmäiset lauseet ovat esim. ”kauhea maha ja kamalat allit” tai ” läski peffa ja rumat jalat” tai ” vanha ja lihava ukko”. Ylistyssanoja ei paljon lausuta. Kun kysyn, sanoisivatko he noin parhaalle ystävälleen, vastaus on napakasti ”en tietenkään”. Millä oikeudella sitten puhut itsellesi noin rumasti?

On totta, että usean meistä mielestä olisi jotain itsessämme mitä voisimme korjata ja hyvä niin. Asioihin voi suhtautua kriittisesti, mutta niihin ei tarvitse suhtautua julman negatiivisesti. Työskennellessäni aikoinani televisiossa oppi-isäni Spede Pasanen opetti, että rakentavasta kritiikistä tulee oppia, mutta vihapuheiden kohdalla tulisi vain sääliä sitä, jonka elämä on niin huonosti, että ainoa ilo on haukkua toisia. Niinpä. Internet on tuonut tullessaan todella julman tilaisuuden haukkua ja loukata toista, usein täysin anonyymisti. Jokainen ilkeä sana satuttaa. Vaikka sitä ei aina voisikaan näyttää, niin vain on. Sen ei kuitenkaan pidä antaa masentaa. Haukkujan on vain todella paha olla ja se purkautuu valitettavalla tavalla.

Kauhulla seuraan sitä keskustelua, jota esimerkiksi tulevien vaalien tiimoilta käydään. Syyttelyä siitä kuka teki, mitä teki ja kuka jätti tekemättä. Haukutaan, loukataan, syytetään. Eikö yrityskin ole aina sen näköinen, millainen yrityksen johto on? Onko siis ihme, että kansalaiset ovat negaation vallassa, jos ylemmältä taholta annetaan sellaista esimerkkiä? Kaikki se negaatio vie aikaa, energiaa ja on luvalla sanoen ihan tyhmää. Kaiken sen ajan voisi käyttää hyödyllisesti. Puhua ja kuunnella. Rakentaa ratkaisuja yhdessä. Tehdä kompromisseja, katsoa ja nähdä toisenkin näkökanta. Suuri ihminen uskaltaa myöntää olleensa väärässä. Ei meistä kukaan ole täydellinen, onneksi. Kaikki me teemme virheitä. Täytyy vain osata myöntää ne, pyytää anteeksi ja oppia. Se on viisautta.

Uskon positiivisuuteen. En jatkuvaan nauramiseen, vaan siihen että hymyllä saa enemmän aikaan kuin raivolla. ”Tee toisille niin kuin toivoisit heidän tekevän sinulle.” Jos haluat sinua kohdeltavan hyvin, tee sinä ensin niin toisille. Jos kaupan jonossa on kaksi henkilöä, joista toinen on rauhallinen ja hymyilevä ja toinen raivoaa, kumman luulet saavan parempaa kohtelua? Haastan sinut heti huomenna testiin. Tule mukaan ja levittä ympärillesi epidemiaa, hymy-epidemiaa. Toivota kaikille vastaantulijoille hyvää huomenta hymyillen tai vain hymyile, he jatkavat sitä eteenpäin ja siitä jatkuu hymy-epidemia, jonka sinä olet aloittanut. Hymy on lyhin matka kahden ihmisen välillä.

Negatiivisuutta tulvii joka tuutista ja tuntuu, että hyviä asioita ei enää olekaan. Meiltä ihmisiltä vaaditaan niin paljon. Se paine voi helposti käydä sietämättömäksi ja murentaa mielen. Mielenterveydelliset ongelmat ovatkin huolestuttavalla tavalla kasvussa. Kun ihmisen itsetunto murenee, tarvitaan tukea.

Me suomalaiset olemme erkaantuneet toisistamme, emmekä aina välttämättä näe tai edes halua nähdä miten ihmiset ympärillämme voivat. Usein on helpompaa kääntää pää pois ja ajatella ettei asia kuulu minulle. Kenelle se sitten kuuluu? Miksi emme enää kysy oikeasti toisiltamme, kuinka voit? Miksi emme enää puhu ja kuuntele? Kaikilla on vain niin valtava kiire jonnekin. Ei enää välitetä.

Totuus on kuitenkin, että jokainen tarvitsee ihmisen. Sellaisen ihmisen, joka tietää sinusta kaiken ja rakastaa sinua silti. Ei jätetä ketään yksin, eikä anneta pahan voittaa. Pysähdytään ja nähdään mitä ympärillä tapahtuu. Ollaan läsnä toisillemme. Minä ainakin olen läsnä, jos sinä haluat puhua.

Sinä olet hieno ja arvokas ihminen.

Piia Koriseva
Keskusta (sit.)